lauantai 14. heinäkuuta 2012

Pentue tulossa syyskuussa

Syyskuussa odotettavissa Undressed-kissalan ensimmäinen pentue yhdistelmästä
CH Merloni Luiziana (SPH n 21) X SC Tutsi Miracle Misha (SPH d 21).

Kiitos Tutsi-kissalalle komean ja ihanan luonteen omaavan Mishan "lainasta"!

sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Pentuesuunnitelmia!

Kissalamme ensimmäisen pentueen suunnitelman ovat edenneet! Kerron lähiaikoina lisää uutisia :)

Sitä ennen,toivotamme mukavia kesäpäiviä!

perjantai 23. joulukuuta 2011

lauantai 3. joulukuuta 2011

Turun kansainvälinen kissanäyttely 26.11.2011


Pepe ja Lissu olivat Turussa näyttelyssä 26.11.2011.

Pepe (kuvassa) valmistui Premioriksi ja Lissu Championiksi. Pepellä oli tuomarina Fabio Brambilla (kuvassa) ja Lissulla Martti Peltonen. Molemmat saivat hyvät arvostelut ja hienot ruusukkeet. Pepe jättäytyy eläkkeelle näyttelyhommista tämän reissun jälkeen. Lissun kanssa saatetaan jatkaa näyttelyissä käymistä jossakin vaiheessa.

Kuvat Pekka Savolainen.





Posted by Picasa

lauantai 19. marraskuuta 2011

perjantai 18. marraskuuta 2011

Turkuun!

Ensi viikonloppuna 26.-27.11. pakkaamme nahkakolmikon autoon ja suuntaamme Turkuun kansainväliseen kissanäyttelyyn. Kiikarissa on valmistumiseen oikeuttavat sertit Lissulle ja Pepelle. Saas nähdä kuinka meitin käy. Tulkaahan moikkaamaan jos tulette paikalle :)

tiistai 19. huhtikuuta 2011

Pentuesuunnitelmat siirtyvät

Joudun siirtämään tulevan kesän pentuesuunnitelmat tulevaisuuteen. Pääsin koulutukseen, johon olen hakenut kolme vuotta ja tämä opiskelu suoritetaan työn ohella. Näin ollen aikani ei tule riittämään pienten nahkavauvojen hoivaamiseen.


Kesän aikana meidät voi bongata ainakin yhdestä näyttelystä, näillä näkymin Surokista heinäkuussa. Silloin olisi tarkoitus metsästää sertejä sekä Lissulle että Pepelle.